Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2021.

Näyttelykäynti -koulutehtävä

Kuva

Esittele 5 taiteilijaa -koulutehtävä

Kuva
Klikkaa otsikkoa ja pääset diaesitykseen!  

Toteemi -tehtävä

Kuva
  Sain taiteen ja luovan ilmaisun kurssilla tehtäväksi valmistaa toteemi paperille tai kartongille omavalintaisella tekniikalla. Toteemin piti kuvata minua itseäni jollain tapaa. Päätin heti hakevani kolmeulotteistuutta ja graafisuutta valitsiessani tekniikkaa. Päädyin käyttämään "leikkaa liimaa" menetelmää.  Itse tulkitsen kuvaa seuraavasti. Nuoli oikealle kuvastaa eteen päin kulkemista. Vahvat graafiset muodot symboloivat vahvoja päämääriä ja määrätietoisuutta. Teoksen vasemmassa alanurkassa ja vasemmassa ylänurkassa olevat nuolet (kohokuvia) kuvastavat asioita, jotka elämässä vie ylöspäin tai alaspäin. Näitä asioita ei kuitenkaan ole helppo nähdä tai määrittää. Ne vain tuntuvat ja kulkevat elämässä mukana. Oikealla alareunassa oleva nelikulmio on poikkeuksellisesti puoliksi sinisen värin peitossa. Haluan sillä viestiä omaa persoonaani, sekä ihmisyyttä ylipäätään. Se kuvaa epätäydellisyyttä, poikkeavuutta, virhettä, eroavaisuutta ja erilaisuutta. Kuitenkin samaan aikaan näm

Jäljet jää ♫♪

Jäljet jää Katsoa saa mut ei koskettaa sydämemme vitriiniin suljetaan vaikka Sambiaan oon valmis lähtemään että pakoon päästään tätä elämää yhdessä taas mut silti erillään me Pöydän päissä kaukana istutaan kelle sä oot velvollinen kertomaan jos sydän polttaa reikää sun rintaan Pettääkö sydän pettääkö mun pää Mä hullannun kun yksin istun iltaa hei huomaa mut oon valmis nostaan hintaa mut silti tähän jään  lasivitriiniin sormen jäljet jää Mulle tänään annoit vähän aikaa me jäätiin nukkumaan keskelle lattiaa tiiän et voi  mun mieltä ymmärtää kun jaksan tässä vielä odottaa tekee kipeää mut samaan aikaan nautin  sun kosketus on huume sisälläin nousee taas liekit muodon rakkauden saa sulattaa ne seinää vitriinin Huomenna en tiiä mistä herään jos en ookkaan sun vieres ni soittaisitko mun perään hymyillen me leikitään et kavereikisi aletaan en tiedä ees miten tähän päädyttiin  mut sil ei oo välii kunhan oot siin Pettääkö sydän pettääkö mun pää Hullannun kun yksin istun iltaa hei huomaa mut oon

Taidevandalisti - koulutehtävä