Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2021.

Työssäoppi - Design Satamakatu

Kuva
Käydessäni paikan päällä Satamakadulla, keskustelin itse yrittäjän Sari Wirtasen kanssa tulevasta työssäoppijaksosta Design Satamakadulla. Hommia jokaiselle päivän tunnille Sari ei pystynyt lupaamaan osittain Koronatilanteen ja osittain talvikauden hiljaisemman kysynnän takia. Nyt jakson loppupuolella voin kuitenkin todeta oppineeni paljon ja monipuolisesti sisustusalan yrittäjän arjesta ja työnkuvasta niin onnistumisineen, kuin hankaluuksineenkin.      Ensimmäisellä viikolla sain tutustua eri tapetti- ja kangasmallistoihin päivittäessäni hintoja mallistoihin. Hyllyistä löytyi muunmuassa Sandbergin ja Clarke & Clarke tapetteja. Kankaita oli laidasta laitaan edullisia sekä kalliita. JAB, Designers Guild, Murberry jäivät minulla parhaiten mieleen.       Kävimme Sarin kanssa mittakäynnillä yhden asiakkaan omakotitalossa Ikurissa. Tehtävänä oli suunnitella kotiin uusi keittiö, olohuone ja eteinen kalusteineen ja pintamateriaaleineen. Myös talon sisäkatto maalataan kauttaaltaan.  Autoin

Ruokapankin ryhmätyötilan suunnittelu

Kuva
Jouluvalojen, joulupallojen ja joulukuusien lisäksi Amanda's Eye mahdollisti suunnittelutyön tekemistä. Projektina oli suunnitella Tampereen seurakunnan Ruokapankin ryhmätyötilan sisustus. Tila sijaitsee Ruokapankin rakennuksessa Nekalassa. Huone on noin 33 neliömetriä tilava. Lattia ja pöydän mitat tilaan oli jo valittu. Ruokapankin teemavärinä on vihreä ja sen pohjalta aloin suunnittelemaan tilaa.       Kävimme seurakunnan eri varastoja läpi ja mittasimme vanhojen, mutta hyväkuntoisten toimistokalusteiden mittoja. Varastot olivat täynnä käyttökelpoista tavaraa ja kalustetta. Löysimmekin tuolit tulevan neuvottelupöydän ympärille. Varastosta hyödynsimme tuolien lisäksi kasveja ja hyllyköitä. Neljä metriä pitkän neuvottelupöydän löysin Martelan outletista. Kalusteiden valinnan jälkeen tein tilasta 3D-mallinnuksen SketchUp -ohjelmalla. Sovitin tilaan eri verhovaihtoehtoja ja päädyin vaalean vihreisiin rullaverhoihin. Toiseen päätyseinään piirsin seinämaalauksen käyttäen eri vihreän s