Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2020.

Tripych -tehtävä

Kuva
Balalaika ja Saruman Vene Pyörä Tehtävä: Toteuta kolme tripych -työtä  

Päivän Piristys

Kuva
  Video tehty työskennellessäni WorkPowerin Some Sissinä. Saimme työtehtäväksi suunnitella ja toteuttaa noin kolmen minuutin pituinen video aiheesta työ. Meille annettiin aivan vapaat kädet toimia, ja näin minulle ja työparilleni luotettiin myös suuri vastuu. Video on kuvattu cinematic tyylisesti käyttäen hidastuksia, "black baareja" ja kameraliukuja.

Kesätyökokemus Workpowerin Somesissinä

Mistä rakentuu monipuolinen, mielenkiintoinen ja aivan huippu kesätyöpaikka? Vastauksen kysymykseen löysin heti kesäkuun alussa Tampereen Kuninkaankadulta. 1.6.2020 aloitin kesätyöt Tampereella SomeSissinä WorkPowerin markkinointitiimissä. Olen jo pitkään viettänyt aikaa kuvaten ja editoiden videota sekä kuvia. Kaiken näköinen sisällöntuottaminen on mielestäni kiinnostavaa, sillä pääsen toteuttamaan itseäni esimerkiksi musiikin, värien tai kuvakulmien suunnittelemisessa. Työhön rekrytoitiinkin lahjakkaita ja osaavia sisällöntuottamisesta kiinnostuneita nuoria ympäri Suomen.  Tämän hetkinen koronatilanne vaikutti meidän SomeSissien työhön muutamalla tapaa. Emme päässeet pystyttämään ständiä Keskustorille ja juttelemaan ihmisten kanssa, mutta pyöränsatulan- ja webbikameransuojia saimme jakaa ja asentaa ympäri Hämeenkatua. Moni vastaantulija ilahtui saadessaan meiltä WorkPowerin punaisen satulansuojan. Yksin ei minun tarvinnut huolehtia yli t